Pedagoginen hyvinvointi

Opiskeluhyvinvoinnin lähtökohta on yhteisöllisistä sekä yksilöllisistä tekijöistä rakentuva pedagoginen hyvinvointi, joka syntyy opetuksessa opettajan ja opiskelijan välisessä vuorovaikutuksessa. Erityisesti Covid-19-pandemian aikainen siirtymä etäopetukseen nosti esille kriittisiä tekijöitä pedagogisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Opettajat ovat keskeisessä roolissa opiskelussa esiintyvien haasteiden sekä opiskeluhyvinvoinnin riskien varhaisen vaiheen tunnistamisessa. Tähän opettajat tarvitsevat tuekseen ohjaus- ja hyvinvointiosaamiseen, selkeitä eteenpäin ohjaamisen ja moniammatillisen eriytyneen tuen malleja. Saavutettava, linjakas opetus on perusta yhdenvertaisuuteen opiskelukyvyn ja pedagogisen hyvinvoinnin edistämisessä. Hyvinvoiva opetushenkilöstö on lähtökohta opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiselle. Tietopankissa esitellään ja kuvataan mm. eri korkeakouluissa kehitettyjä henkilöstön ohjausosaamisen tuen keinoja ja koulutuksia.

Yksi toistuvia keskustelun kohteita KOHO-verkostossa on ollut opetushenkilöstön avainrooli opiskeluhyvinvoinnin edistämisessä. Opiskelukykymallissa opetus-, ohjaus- sekä oppimisympäristö nostetaan keskeisiksi tekijöiksi edistää ja tukea opiskelukykyä ja opintojen etenemistä vuorovaikutuksessa opiskelutaitojen ja opiskelijan omien voimavarojen kanssa (https://www.yths.fi/palvelut/opiskeluyhteisotyo/opiskelukyky/). Holistisessa opiskelijakeskeisessä ohjausmallissa opettaja nähdään lähimpänä ohjaustahona opiskelun arjessa. Opettajan ohjauksellinen rooli voidaan nähdä proaktiivisena tukena, jossa keskeistä on eriytyneempien tuen tarpeiden tunnistaminen sekä eteenpäin ohjaaminen (van Esbroeck & Watts 1998.) Opettajien rooli ja merkitys kiteytyvät viimeaikaisessa keskustelussa pedagogisesta hyvinvoinnista, mikä on tunnistettu opiskeluhyvinvointityön perustaksi.

Covid19-pandemian aikana etätyö ja nopea muutos digivälitteisempään opetukseen ja ohjaukseen haastoivat niin opettajien omaa hyvinvointia kuin heidän mahdollisuuksiaan tukea opiskelijoita. 

Pedagogiset opiskeluhyvinvointia tukevat ratkaisut ovat suuressa määrin proaktiivisia toimia (Vanhanen-Nuutinen & Penttinen 2021). Lähimpänä opiskelijoita toimivan opetushenkilöstön rooli opiskeluhyvinvoinnin proaktiivisessa edistämisessä on merkittävä, koska he kohtaavat opiskelijoita päivittäin lähi- ja verkko-opetuksessa ja -ohjauksessa. Pedagogisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi opetushenkilöstö tarvitsee tuekseen hyvinvointi- ja ohjausosaamista, joka on merkittävä osa korkeakoulupedagogista osaamista nyt ja tulevaisuudessa. Opiskeluhyvinvoinnin haasteiden lisääntyessä opetushenkilöstön osaamisen merkitys korostuu. 

”Kylhän tää hyvinvointi, sehän koskee koko yhteisöä et jos opiskelijat voivat hyvin niin opettajat voivat hyvin tai koko henkilökunta, ja siitä syntyy sitä hyvää, et jos tuetaan toisiamme ja, jos jokainen tuntee et on oikeassa paikassa ja tekee oikeat asiat niin se, siitäkin lähtee.”

Opettajien hyvinvointi- ja ohjausosaamisen perustan muodostavat saavutettava opetus ja ohjaus, opiskelijoiden tuen tarpeiden tunnistaminen ja tuen tarjoaminen, erityisasiantuntijoiden avun piiriin ohjaaminen, oman roolin tunnistaminen hyvinvoinnin edistäjänä, yhteistyön tekeminen oman opiskelijoiden hyvinvointia tukevien erityisasiantuntijoiden kanssa sekä erityisasiantuntijoiden konsultoiminen haastavissa tilanteissa. Opetushenkilöstön hyvinvointi- ja ohjausosaamisen puutteet näkyvät monenlaisina vaikutuksina; oppimisprosessin aikana koetut jatkuvat haasteet heikentävät mm. opiskelijoiden pystyvyysuskomuksia, tuottavat negatiivisia tunteita ja lisääntyvää stressiä, itsekriittisyyttä sekä opiskelu-uupumusta (Postareff ym. 2017; Entwistle ja Ramsden 2015)

Opetushenkilöstön proaktiivinen rooli opiskeluhyvinvoinnin edistämisessä korostuu korkeakoulupedagogisissa ratkaisuissa, joissa otetaan huomioon hyvinvoinnin ulottuvuus. Saavutettavuutta edistävät pedagogiset ratkaisut sisältävät esim. saavutettavat tehtävä- ja opinnäyteohjeet, opiskelua tukevaa vertaisryhmätoimintaa, vaihtoehtoiset suoritustavat, palautteen antaminen sekä mahdollisuus vuorovaikutukseen opettajan kanssa. Näillä keinoilla varmistetaan hyvinvoinnin lisäksi myös opiskelijoiden kiinnittyminen opintoihin ja korkeakouluyhteisöön, osallistuminen korkeakoulun käytänteisiin, 

Opetushenkilöstön proaktiivista roolia opiskeluhyvinvoinnin edistämisessä korkeakoulu voi puolestaan tukea vahvistamalla hyvinvointia edistävällä pedagogisella saavutettavaa opetusta ja ohjausta koskevalla koulutuksella. Niin ikään tukea voidaan tarjota aktiivisesti erityisasiantuntijoiden konsultatiivisella tuella opiskeluhyvinvoinnin haasteissa, kiinnittämällä hyvinvointi osaksi ohjaus- ja opetussuunnitelmia sekä muita keskeisiä toimintaa opetusta koskeva ohjeistusta sekä varmistamalla, että opetushenkilöstö tunnistaa oman sekä erityisasiantuntijoiden roolin sekä työnjaon opiskeluhyvinvoinnin edistämisessä.

“ ollaa vaikka opiskelijoilta kysytty … et miten opettaja voi parantaa minun hyvinvointia, ni he vastaa … että ne vastais sähköposteihin, että ois selkeet Moodlet, että ois selkeet tehtävänannot, tämmösiä hyvin yksinkertasia, simppeleitä asioita. Ja ku kysytää opettajilta et mitäs aattelette et mitä ne opiskelijat on vastannu, ni he luulee että ne on jotain siis aivan, et no mun pitäis olla pappi ja äiti ja siis et ne jotenki, hyljeksitään sitä että en mä pysty kuitenkaa, koska ne vaatii niin kauheesti.”

Van Esbroeckin ja Wattsin (1998) mukaan opetushenkilöstön proaktiivisessa roolissa korostuu kyky tunnistaa ja havaita oppimisen pulmia ja haasteita, ei välttämättä niiden ratkaiseminen. Opiskelijan tuen tarpeen tunnistaminen, huolen puheeksi ottaminen ja oikea-aikainen tuen tarjoaminen sekä eteenpäin ohjaaminen edistävät toteutuessaan myös opetushenkilöstön hyvinvointia. Huoli opiskelijasta, oman tehtävänkuvan jäsentymättömyys ja asioiden puheeksi oton siirtäminen kuormittavat. Opetushenkilöstön osaamisessa olennaista on siten kyky havaita tuen tarve, tunnistaa oman rooli ja tarjota sopiva tuki (oman korkeakoulun sisäinen tai ulkoinen erityisasiantuntija) sekä yhteistyö erityisasiantuntijoiden vähentävät opetushenkilöstön kuormitustekijöitä.

”Ja omaopettajat on kuitenki kaikista lähimpänä opiskelijoita. Elikkä heillä on se mahollisuus havaita paljon paremmin niitä mahdollisia pudokkaita sieltä ku vaikka sitten ohjauspalveluista”

Pedagogista hyvinvointia on viime vuosina tutkittu myös opetushenkilöstön työhyvinvointitutkimuksen osana. Opiskelu- sekä työhyvinvointi molemmat muodostavat systeemisen ja dynaamisen kokonaisuuden, joka rakentuu korkeakouluyhteisössä opiskelijoiden opiskeluhyvinvoinnin ja henkilöstön työhyvinvoinnin risteyskohdissa. Hyvinvoiva korkeakouluyhteisö tukee opettajien hyvinvointia, jotta he voivat toteuttaa opiskeluhyvinvointia tukevia korkeakoulupedagogisia ratkaisuja.

KOHO-verkostossa työstettiin opetushenkilöstön rooliin liittyviä kysymyksiä opiskeluhyvinvoinnin näkökulmasta. Työskentelyn tuloksissa korostui opetushenkilöstön opiskeluhyvinvointia edistävä proaktiivinen rooli osana hyvinvointi- ja ohjausosaamista, oman korkeakoulun tai sen ulkopuolisten ohjaus- ja tukipalvelujen sekä erityisasiantuntijoiden palvelujen tunnistaminen sekä yhteistyö ja selkeä työnjako. Lisäksi tärkeäksi todettiin, että opetushenkilöstön omien tuen tarpeiden tunnistaminen haasteellisissa tilanteissa, tukea tarjoavien sisäisen palveluverkoston ja vertaistuen tunnistaminen ja moniammatillisen yhteistyön tekeminen vähentävät opetushenkilöstön kuormitusta. Henkilöstön avun hakeminen ja saaminen edellyttävät samaan tapaan strategisia taitoja kuin opiskelijoillakin (Karabenick & Berger 2013) ja henkilökunnalle tarjottava konsultatiivinen tuki näyttäytyy merkittävänä myös opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta.

”Ja sillon tän yksittäisen opettajan painolasti kasvaa siinä, et tulee ne kysymykset siitä, et mikä mun rooli on tässä tilanteessa, mitä mä voin tehdä, missä mä voin olla avuksi, mistä muualta opiskelija voi tarvittaessa saada apua”